SUOSITUT

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Ladataan videota...

Ilmaisen jääpalamuotin saat jäädyttämällä vettä konvehtirasian lokerikoissa.

Juomien kylmennys

Ota mahdollsimman paksureunainen astia. koska mitä paksumpi reuna, sitä paremmin niksi toimii. Laita siihen kylmää vettä esimerkiksi vähän alle ½ tilavuudesta.

Laita suunnilleen yhtä paljon jääpaloja veteen kuin astiassa on vettä. Ripottele muutama ruokalusikallinen tavallista ruokasuolaa kulhoon. Sekoita.

Asettele pullo(t) tai tölkit jäiden sekaan. Voit sekoittaa välillä. Jo parin minuutin jälkeen juomat ovat ratkaisevasti kylmentyneet jopa viisi kertaa nopeammin kuin pakastimessa. 

Tee itse jäätelöä kolmesta raaka-aineesta

Tarvitset 2 vähintään 2 litran suljettavaa pakastuspussia kuten Minigrip-pusseja. Laita muovipussiin allaolevan kuvan mukaiset aineet:
 
tee itse jäätelöä
 
Painele  ilma pussista pois mahdollisimman tarkkaan ja sulje se.

Ota toinen jääpaloja sisältävä salpapussi. Kaada reilusti suolaa eli ainakin ison juomalasin verran jääpalapussiin. Suola kylmentää jäätä tehokkaasti samaan tapaan kuin videolla.
 
Rypistä hieman jääpalapussia, jonka sisälle laitat ainesosapussin. Sulje hyvin. Ota patalaput, koska pussi kylmenee käsissä. Ravistele kääntäen pussiyhdistelmää muutaman minuutin.
 

YHTEYSTIEDOT
DisqusinTietosuoja.
Disqusissa älä myy tietojani.

Kommentit

blog comments powered by Disqus

UUTISMAAILMA

Banner

Tallenna
Käyttäjän evästevalinnat
Käytämme evästeitä varmistaaksemme parhaan käyttökokemuksen. Jos kiellät evästeet, sivustomme ei ehkä toimi oletetulla tavalla.
Hyväksy kaikki
Kiellä kaikki
Lue lisää
Unknown
Unknown
Hyväksy
Kiellä
Analytics
Näillä välineillä analysoidaan sivuston tehokkuutta ja kerätään tietoja sen toiminnasta.
Google Analytics
Hyväksy
Kiellä
Marketing
Kaupalliseen strategiaan ja etenkin markkinatutkimukseen kohdistettu teknikkakokoelma.
DoubleClick/Google Marketing
Hyväksy
Kiellä
Functional
Nämä apuvälineet antavat Sinulle enemmän toimintoja, kuten jakamisen sosiaalisessa mediassa.
AddThis
Hyväksy
Kiellä