Ilmaisen jääpalamuotin saat jäädyttämällä vettä konvehtirasian lokerikoissa.
Juomien kylmennys
Ota mahdollsimman paksureunainen astia. koska mitä paksumpi reuna, sitä paremmin niksi toimii. Laita siihen kylmää vettä esimerkiksi vähän alle ½ tilavuudesta.
Laita suunnilleen yhtä paljon jääpaloja veteen kuin astiassa on vettä. Ripottele muutama ruokalusikallinen tavallista ruokasuolaa kulhoon. Sekoita.
Asettele pullo(t) tai tölkit jäiden sekaan. Voit sekoittaa välillä. Jo parin minuutin jälkeen juomat ovat ratkaisevasti kylmentyneet jopa viisi kertaa nopeammin kuin pakastimessa.
Tee itse jäätelöä kolmesta raaka-aineesta
Tarvitset 2 vähintään 2 litran suljettavaa pakastuspussia kuten Minigrip-pusseja. Laita muovipussiin allaolevan kuvan mukaiset aineet:
Painele ilma pussista pois mahdollisimman tarkkaan ja sulje se.
Ota toinen jääpaloja sisältävä salpapussi. Kaada reilusti suolaa eli ainakin ison juomalasin verran jääpalapussiin. Suola kylmentää jäätä tehokkaasti samaan tapaan kuin videolla.
Rypistä hieman jääpalapussia, jonka sisälle laitat ainesosapussin. Sulje hyvin. Ota patalaput, koska pussi kylmenee käsissä. Ravistele kääntäen pussiyhdistelmää muutaman minuutin.
On the internet the same things are forbidden and advisable than in real life.
ADD: Text, images, emojis, links, memes, GIFs, videos (Youtube Dailymotion, Vimeo etc.), playlists and embedded posts (e.g. Facebook, Instagram, Tiktok, x.com) in the editor.
By clicking the Gear icon of Comments, you can edit, delete or unpublish. Refer to Sources. If you have Questions, please click the link Help+Ads+Errors at the bottom of our site.